”Maailma on ihan sata prossaa fucked up – ja pian se tuhoutuu”

Loppu (ruotsinkielinen alkuteos Slutet) on kirjailija Mats Strandbergin vuonna 2018 kirjoittama teos, jonka on heti seuraavana vuonna suomentanut Sirje Niitepõld. Suomenkielisen teoksen on kustantanut Like Kustannus Oy. 

Kirjan valintaan minulla on erityinen syy. Loppu on ollut jo pitkään lukulistallani, sillä olen lukenut saman kirjailijan muita teoksia, mm. yhdessä Sara B. Elfgrenin kanssa kirjoitetun Engelfors-trilogian, joka oli minulle hätkähdyttävä lukukokemus. 

“Jos millään ei ole väliä, kaikesta tulee merkityksetöntä.” (s. 384)

27. toukokuuta kaikki muuttuu merkityksettömäksi. Maailmanloppuun on kirjaimellisesti enää neljä kuukautta, koska sitten komeetta iskee maapalloon ja tuhoaa kaiken, mitä on ikinä ollut olemassa meille ihmisille. 

Miten elämä jatkuu kesän ajan? Elämä jatkuu silti, vaikka on kuin toiminta olisi hidastunut ja ihmiset eläisivät kuin jossain filmissä. Perustetaan vastarintaliikkeitä, jotka kieltävät koko komeetan olemassaolon, myös uusia uskonnollisia lahkoja perustetaan, mukaan lukien Totuuden kirkko, joka houkuttelee ihmisiä mukaan tarjoamalla heille lohdullisia satuja siitä, mitä tapahtuu kuoleman mustan oven toisella puolella. 

Ihmiset valmistautuvat todelliseen Loppuun monin eri tavoin. Esimerkiksi TellUs-sovellukseen voi kirjoittaa muistelmia, päiväkirjatekstejä ja kaikkea, mitä mieli keksii. Sen on tarkoitus tallentaa mahdollisimman paljon informaatiota ihmisistä satelliittiin, ehkä joku alien jossain avaruuden toisella puolella joskus lukee meidän ihmisten tekstejä ja tajuaa, että meitä ihmisiäkin on ollut olemassa joskus.

“Tunnen, miten sekunnit kuluvat yksi kerrallaan. Miten monta sekuntia on kolme ja puoli kuukautta?” (s. 9)

Miten koko elämän voi koettaa elää kesän aikana? Kokea kaiken, mistä jää paitsi? Yrittää nauttia viimeisistä hetkistä? Tilda ei tiedä vastauksia näihin kysymyksiin, mutta hän haluaa yrittää elää niin täysillä, kuin voi. Tuntuu silti, että poikaystävä Simon on vain paino nilkassa, joka vetää ja vetää syvemmälle veteen, kun Tilda haluaisi kokea sen, miten elämässä voi kellua veden pinnalla ja pystyä uimaan eteenpäin, niin kuin Tilda on pienestä asti uinut uima-altaassa.

Simon taas ei halua mitään muuta kuin rakastaa Tildaa ja tarjota tälle lohtua ja rakkautta viimeisillä hetkillä. Häntä loukkaa se, että Tilda ei tunnu välittävän mistään, ja sanoo, että hän ei ole oikea tyyppi Simonille, vaikka Simon on monet kerrat kuullut Tildan tunnustavan rakkautensa tälle.

Tildan entinen paras ystävä Lucinda kirjoittaa ajatuksiaan TellUsiin ja yrittää taltioida viimeisiä hetkiä sanoiksi. Lucindalla on viime aikoina ollut kovin yksinäistä, ellei isää ja siskoa, Mirandaa lasketa. Hän on viettänyt sairaalassa pitkiäkin aikoja syöpähoitojen takia. Aiemmin sairaus on vienyt häneltä uintiharrastuksen, jota hän on harrastanut Tildan kanssa, sekä muun muassa kaikki ystävät. Lucindan ja Simonin polut kietoutuvat peruuttamattomasti yhteen, kun he rupeavat selvittämään Tildan äkillistä kuolemantapausta.

“Anteeksi, mutta murhasitkohan mahdollisesti parhaan kaverini jossain narkkaritapaamisistanne?” (s. 254)

Loppu kuvaa kauniisti ja hellävaraisen aidosti maailmanloppua ja yhteiskuntaa ennen sitä. Voisi sanoa, että kirjassa on jotain melkeinpä katkeransuloista, kun se kertoo niin todentuntuisesti sellaisista tapahtumista, jotka voisivat oikeasti tapahtua ihmisille.

Kun Tilda yhtäkkiä murhataan, kirja muuttuu nopeasti paljon jännittävämmäksi, eikä juonen keskipisteenä olekaan teinielämä, seksi, huumeet tai ihmissuhdeongelmat, vaikka nekin ovat tärkeitä koko kirjassa. Keskellä kaaosta, maailmanlopun lähestyessä Simon ja Lucinda ottavat tehtäväkseen selvittää, mitä Tildalle oikeasti on tapahtunut, sillä Tilda ansaitsisi sen.

Koen, että kirja on hirvittävän opettavainen ja jokainen lukija voi saada siitä jotain irti jokaisella lukukerralla, minkä takia suosittelisin kirjaa melkeinpä kaikille. Ajattelen, että teema kirjassa on elämän tarkoitus ja oikeasti eläminen. Mitä tarkoittaa, että oikeasti elää? Onko se sitä, että kulkee itselle valmiiksi asetetun polun päästä päähän? Elämästä on oikeasti otettava kaikki irti, joka ikisestä päivästä, sillä koskaan ei voi tietää, milloin loppu koittaa ja miten. 

Kirjassa myös kehotetaan kuuntelemaan lähellä olevia ihmisiä. Se, että on läsnä toisen elämässä päällisin puolin, ei tarkoita, että tuntee tätä ollenkaan, niin kuin Simon on luullut tuntevansa Tildan. Ei voi ikinä olettaa, että toisella on kaikki hyvin, jos tämä sanoo niin. 

Samalla kirja ottaa myös kantaa maapallon nykyiseen tilanteeseen. Ihmiset kuormittavat maapalloa omalla toiminnallaan, niin että ilmastonmuutos kiihtyy entisestään ja esimerkiksi jäätiköt sulavat nostaen merenpintaa. Maapallo voi paljon paremmin, kun ihmistoiminta pysähtyy. Ei enää ilmaa saastuttavia lentokoneita eikä mereen laskevia jätevesiä. Yhteiskunnat pysähtyvät ja ihmiset alkavat vihdoin katsoa ympärilleen, kun aiemmin eivät kiireiltään ehtineet. Kuten kirjassa sanotaan, “Siihen ei tarvittu muuta kuin komeetta.” 

Vaikka suosittelisin kirjaa aivan jokaiselle sen teeman ja opettavaisuuden vuoksi, voin silti panna merkille muutaman asian, josta en niin paljon pitänyt kirjassa. Minä-kertojana toimii Simon tavallisesti kertoen tapahtumia omasta näkökulmastaan sekä Lucinda kirjoittaen TellUsiin tapahtumista. Itse pidän eniten yksikön kolmannesta persoonasta kertojana, sillä koen minäkertojan hieman tylsänlaiseksi. Tähän kirjaan minä-kertoja sopii kuitenkin hyvin, sillä keskiössä ovat juuri Simonille ja Lucindalle tapahtuvat asiat. Koska tekstissä käytetään paljon slangia, tuo se aina vain todentuntuisemman lukukokemuksen, sillä niin teinit oikeasti puhuvat. 

Toinen asia, josta en kirjassa kamalasti pitänyt, oli sen kristillisyys. Koska Simonin äiti, Stina, on pappi, on luonnollista, että kirjassa puhutaan paljon Jeesuksesta ja Jumalasta, mutta koen, että se ei ole tuonut juuri minulle mitään lisää lukukokemukseen. Maailmanloppua ajatellaan paljon kristillisestä näkökulmasta ja siitä, odottaako tuolla puolen Jumalan armahdus vai pelkkää tyhjää.

Joka tapauksessa se, mitä tapahtuu elämän jälkeen, tulee jäämään ikuisiksi ajoiksi pimentoon. Kirja on avartanut katsettani ja nyt osaan ehkä paremmin nauttia elämästä, kun sitä vielä on.

“Mä luen tän viestin vielä ennen kuin lähetän tän koska mä olen just nyt about 100 % fucked up.” (s. 232)

Anna Sun, 20 K